tiistai 29. toukokuuta 2018

Posetusta

Ystäväni Linda poikkesi pentujensa kanssa kylässä ja siinä niitä kuvaillessa tuli napattua joku kuva meistäkin 😄

Särmä, minä sekä Lissu

Muutama linkki Lizin treenivideoihin

Tässäpä olisi muutama linkki Lissun treenivideoihin:

Seuraamista
Välistävetotreeni
Kepit

maanantai 28. toukokuuta 2018

Ultrassa

Tänään oli jännä päivä, sillä suuntasimme Lissun kanssa aamusella ultraan.  Kyllähän se omaan silmään jo ulkoisten merkkienkin puolesta on tiineeltä vaikuttanut mutta vasta pienien bortsunalkujen näkyessä monitorissa uskalsi sanoa ääneen, että tiine on!! Useampi sikiö näkyi eli ihan kunnon kokoinen pentue olisi tulossa. Jännät ajat edessä, tästähän se masun kasvattaminen vasta alkaa.

Lissun ja Juniorin vaavit ❤


Painoa on tullut nyt kilon verran ja vuorokausia on tosiaan se 31 nyt takana. Eilen iltasella, kun olimme pienellä pyörälenkillä (2km) alkoi loppuvaiheessa Lissu hiukan himmaamaan eli ravaili pyörän vieresä vaikka tytär viiletti kaukana edessä. Kyllähän se reippaita pyrähdyksiä välillä teki mutta loppumatkan tosiaan jolkotteli vieressä.


lauantai 26. toukokuuta 2018

Leppoisaa lauantaita

Aurinko on hellinyt meitä jo pidemmän aikaa ja olemme saaneet nauttia todella kauniista kesäpäivistä. Lissu tuntuu erityisesti nauttivan auringosta ja sen mahdollistamista vesileikeistä. Lissun pravuurihan on tyhjentää kaikki pihalta löytyvät vesikupit, ämpärit yms. mikäli sattuu niistä vain jostain kiinni saamaan. Ylihuomenna meillä onkin sitten jännät paikat, sillä menemme ultraan katsomaan, onko siellä kyydissä masuasukkeja..... Kyllähän Lissun käytös ja pienet ulkoiset merkit tätä tukisivat mutta vielä ei uskalla iloita, joten odotellaan ultran tuloksia.

Lissu kotipihalla 



Aamuruoka maistuu vaihtelevasti tai ainakin se pitää ripotella ennen syömistä pitkin lattioita. Iltaruoka on uponnut hyvin. Raaka liha ja raejuusto on jätetty toistaiseksi pois, koska se tuntuu ällöttävän.
Poseeraaminen on verissä. 

Lissu ja tyttärensä Särmä 2v



sunnuntai 20. toukokuuta 2018

23.vrk

Neljäs viikko on alkanut ja eilen illalla Lissu närppi ruokaansa sen näköisenä, että ei oikein tehnyt mieli.....Raejuustot nypittiin pitkin lattiaa ja raaka liha syötiin pitkin hampain. Ruoka syötiin kyllä lopulta myös sieltä lattialta. Nyt kun muistelin Lissun ensimmäistä tiineysaikaa, niin sama juttu silloin oli raa'an lihan ja raejuuston kanssa. Pitääkin käydä täydentämässä NEU-varastot.  Tänä aamuna ei sitten kelvannutkaan muu kuin nappulat kuivana.


Lissu 22.vrk tasapaksu pötkö